Ikigai – unelma onnellisuudesta

Japanilaisten mukaan meillä kaikilla on oma Ikigai, tekemisen ilo. Iki tarkoittaa elämää ja gai olemisen tarkoitusta. Miksi jotkut ihmiset tietävät mitä tahtovat ja ottavat elämästä kaiken irti, kun toiset jämähtävät avuttomina paikoilleen? Pitääkö täällä vain antaa ajan kulua vai onko minulla tai sinulla tärkeämpikin tehtävä maailmassa?

Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Olen tänä vuonna miettinyt paljon elämäni risteyskohtia ja kuinka moni asia on vaikuttanut valintoihini ja tapahtumien kulkuun. Kuinka intuitio ja päätös ovat ohjanneet tiettyyn suuntaan. Tänä vuonna maailma on omalla tavallaan ollut pysähtynyt mutta samalla on tapahtunut paljon. Kulunut vuosi on haastanut meitä eri tavoin.

Risteyskohtia elämässäni on ollut kolme: kaksi niistä erityisen merkittäviä. Näihin kahteen risteyskohtaan liittyy iloa enemmän vihaa, pettymystä, surua ja ikävää. Toisaalta ne ovat vahvistaneet ja tiedän ettei selkärankani katkea helpolla.

2020 on ollut poikkeuksellinen vuosi mutta ei risteyskohta itselleni. Varmasti jokainen meistä on kuitenkin tarkastellut asioita tänä vuonna omasta näkökulmastaan. Mikä on muuttunut? Mikä ei ole muuttunut? Minkä kenties pitäisi tai ei pitäisi muuttua elämässämme?

Itselleni tämän vuoden teesinä on ollut ajatus ”aina voisi olla pahemmin mutta myös paremmin”. Olen ollut useammin kiitollinen monista asioista kuin miettinyt sitä, mitä minulla ei juuri nyt ole tai mitä en ole voinut tehdä/ saavuttaa. Olen oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Minulle tämä vuosi on antanut enemmän kuin ottanut. Ravistellut hyvällä tavalla vaikka tottakai toivon että maailmanmyllerrys helpottuisi pian. Oravanpyörään en silti suostu palaamaan. Kuormittumista oli jo ennen tätä vuotta liikaa.

Vaikka asiat ovat tärkeitä, niin kaikkein tärkeimpiä ovat mielestäni kuitenkin ihmiset. Kun elämään tulee tosi draamaa, asiat pelkistyvät. On vain tärkeimmät: elämä, terveys ja ystävät. Kun maailma menee yhä hullumpaan suuntaan, ainoa lääke yksilötasolla on välittää ja rakastaa. Sillä ei maailmanpolitiikkaa muuteta, mutta se voi muuttaa oman elämän ja välittyä näin laajemminkin. Sen tärkeämpää ei ole kuin ihmisistä välittäminen. En tiedä mitä jäisi jäljelle jos unohtaisimme ihmiset ympärillämme.

Kuukauden kuluttua yritykseni täyttää 5 vuotta. Tunnen suurta iloa ja onnea siitä, että olen päässyt tähän asti ja toivon että paljon on vielä edessä. Olen levollinen tulevaisuuden suhteen ja uskon että mahtavia seikkailuja tapahtuu. Meille kaikille.

Tänä vuonna olen lukenut paljon vahvojen naisten kokemuksista ja halusin koota alle joitakin poimintoja heiltä sekä omia ajatuksiani siitä, miten koen asiat yrittäjänä, ihmisenä ja opiskelijana juuri nyt. Ehkä tässä on jotain mihin sinäkin voit tarttua uuden vuoden edessä. Osa elämän tarkoituksista, palasia Ikigaistani.

1. Älä työnnä maailmaa pois. Tartu siihen.

Maailmaan tarttuminen ei välttämättä vaadi sitä, että matkustaa kauas. Se tarkoittaa, että näkee muutakin kuin vain sen, mikä on nenän edessä.

2. Huomaa, kun on aika lähteä uuteen suuntaan.

On hyvä, jos ihmisellä on herkkyys nähdä, kun elämässä tulee risteyskohta. Silloin pitää uskaltaa alkaa seurata tietä uuteen suuntaan. Kuitenkin houkutuksia ja tarjouksia tulee matkan varrella paljon. On tärkeää osata sanoa myös ei.

3. Onnistu.

Katso minne olet menossa. Älä katso sinne minne et. Et sinä aja autoakaan tuijottamalla ojaan.

4. Älä pelkää.

Monet asiat ovat pelottavia, kun niitä miettii etukäteen ja jälkikäteen. Kun ne tapahtuvat, pelolle ei ole aikaa. Siksi ei kannattaisi pelätä.

5. Älä kiirehdi asioiden toteutumista.

Asiat, joiden toteutumista odottaa malttamattomana, tapahtuvat juuri oikeassa aikataulussa. Usein sen huomaa vasta jälkeenpäin.

6. Aloita maailman parantaminen läheltäsi.

On helpompi kirjoittaa ylevä ajatus kuin kokata illallinen tai tiskata astiavuori. Läheisten avun tarpeeseen on vaikeampi vastata kuin kaukana olevien. Voi luvata ja suunnitella suuria asioita, mutta maailman parantaminen pitäisi aloittaa läheltä.

7. Luovu tärkeilemisestä.

Jokaisella on oman elämänkokemuksensa kautta annettavaa muille. Ihmisten välinen suhde ei koskaan ole sellainen, että joku on pelkästään autettava tai alainen. Pitää olla nöyrä ja ottaa vastaan se, mitä muilla on annettavaa. Ihmisiä pitää kuunnella.

8. Uneksi suuria. Visioi isosti.

Mieti, mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua. Ajatuksillasi luot todellisuutta.

9. Tee yhdessä.

Luo ympärillesi huipputiimi tai verkostoidu oikeiden ihmisten kanssa. Tai hanki ainakin sparraaja tai mentori. Yksin olet yksin.

10. Tee aina parhaasi.

Kuitenkaan unohtamatta kuka olet ja miksi olet.

11. Kiitä.

Erityisesti yrittäjänä koen välillä itseni riittämättömäksi ja tekemättömät työt stressaavat. Kiitollisuus auttaa näkemään, mikä on hyvin ja mitä olen jo saanut aikaiseksi.

12. Näe seikkailu.

Elämässä on kaaria. Asiat vaikuttavat toisiinsa. Kun valitsee jotakin, siitä seuraa jotakin. Elämä ei ole mitä tahansa. Se on sitä ihmeellisempi seikkailu, mitä vanhemmaksi tulee.

 

Vuoteen 2021 uusin ajatuksin ja tavoittein.

Hyvää uutta vuotta!

-Jenni

Lähde: Kirjallisuus: IKIGAI – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain