Gua sha -hoidot
Gua tarkoittaa kaapimista erilaisilla ”kammoilla”. Hoitoihini kuuluvat sekä kehon Gua sha että kosmeettinen dekoltee-alueelle ja kasvoille tehtävä Yin Your Skin®-hoitoprotokolla.
Sha-termillä viitataan hoidosta usein keholle syntyviin jälkiin. Hoidossa liu’utetaan kampaa meridiaanien mukaisesti kehoa pitkin. Myös puremalihaksia ja päätä voidaan käsitellä kammalla. Käytän pääasiassa eri kivimateriaaleista tehtyjä kampoja ja samoja öljyjä kehon Gua shassa kuin kuppauksessa (kookos-, viinirypäleensiemen-, valkoöljyä tai faskiavahaa). Hoidossa ei rikota ihoa, eikä rikkinäistä tai tulehtunutta ihoa käsitellä. Länsimaissa Gua shata lähinnä ovat lihaskalvo-/ faskiakäsittelyt.
Kehon Gua shalla hoidetaan muun muassa kehon kuumuus- ja kylmyystiloja, lihaskireyksiä ja -kramppeja (lihasten kiinnityskohdat/ jänteet), vilustumisen ensioireita sekä lisätään pinta-aineenvaihduntaa ja lymfanestekiertoa. Gua sha -käsittelyjä voidaan tehdä myös selluliitin poistamiseksi. Hoitoon ei saa tulla kuumeisena.
En suosittele urheilijoille voimakasta Gua shausta kovan treenijakson aikana tai juuri ennen kisoja. Kudoksille on annettava myös aikaa toipua hoidosta. Kevyttä Gua shausta voidaan tehdä päivittäin, myös juuri ennen kisoja vilkastuttamaan aineenvaihduntaa.
Lue lisää keholle tehtävästä Gua shasta blogissani.
Yin Your Skin - elinvoimaa kasvoillesi
Kun kiinalainen lääketiede ja moderni kasvojenhoito kohtaavat…
Yin Your Skin® Pro on Suomen ainoa kosmeettisen Gua shan ammattilaiskoulutus kosmetologeille ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntijoille. Hoitoprotokolla on kosmetologin, suomalaisen luonnonkosmetiikan pioneerin ja holistisen hyvinvoinnin vaikuttajan, Katja Kokon suunnittelema hoitokokonaisuus.
Gua sha on kiinalaisessa lääketieteessä käytetty kansanparannusmenetelmä, jota on perinteisesti käytetty itsehoidossa erilaisten vaivojen lievittämiseksi. Kosmeettinen Gua sha on puolestaan omanlaisensa menetelmä ja on tärkeää ymmärtää, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Tekniikassa on paljon hienovaraisia yksityiskohtia.
Yin Your Skin -hoitoprotokolla
Yin Your Skin® Pro kosmeettisessa Gua shassa yhdistyvät elementit perinteisestä Gua shasta, sidekudoshieronnasta ja lymfahieronnasta. Ihonhoitotuotteita tarvitaan ihonhoidossa mutta niiden ja kemiallisten kuorintojen teho rajoittuu ainoastaan ihon ylimpiin kerroksiin. Kosmeettinen Gua sha vaikuttaa puolestaan ihon syvempiin kerroksiin. Tulokset ovat tehokkaita ja näkyviä – moni kuvaileekin näyttävänsä selittämättömällä tavalla terveeltä: iho on elinvoimaisempi, kirkkaampi ja kiinteämpi. Ikääntymisen merkkejä ei voi estää mutta niiden laatuun voi vaikuttaa. Rentoudut hoidon aikana täydellisesti ja hoito saattaa vaikuttaa myös unen laatuun ja koko kehon aineenvaihduntaan auttavasti.
Hoitoon sisältyy ihon alkupuhdistus, kosteutus, kasvoöljy ja kosmeettinen Gua sha (käsitellään dekoltee, kaula/ niska ja kasvot/ pään alue). Hoidon aikana olet selinmakuulla. Hoito on hiljainen eli hoidon aikana ei keskustella.
Käytän hoidossani suomalaista luonnonkosmetiikkaa (Laponie, Djusie ja Sileä).
Hoitoon ovat tervetulleita kaikki sukupuolet iästä riippumatta. HUOM! Jos sinulla on runsaasti partaa, hoitoprotokolla tehdään näillä alueilla sovelletusti: ilman Gua sha-kampoja, käsillä hieroen. Parta estää Gua sha-kamman liu’uttamisen ihoa pitkin.
Kosmeettisen Gua shan vaikutuksia:
- Tehokas ja luonnollinen vaihtoehto pistoshoidoille ja kemiallisille kuorinnoille (esim. Botox)
- Poistaa turvotusta koko kasvojen alueelta
- Parantaa lymfanesteiden kiertoa ja kuona-aineiden poistumista
- Kiinteyttää ihoa
- Voi silottaa juonteita ja ryppyjä
- Kirkastaa ihoa ja silmiä, ”avaa” katsetta
- Tasoittaa ihon väriä
- Tuo kasvojen piirteet kauniisti esille
- Välittömät tulokset, jotka kumuloituvat
- Poistaa turvotusta silmien ympäriltä ja kirkastaa silmiä
- Iho ikääntyy terveen näköisesti
- Tehostaa ihonhoitotuotteiden ja vaikuttavien aineiden imeytymistä ihoon
Hoitoa ei voida tehdä jos sinulla on: turvonneet tai kipeät lymfapisteet, flunssa tai akuutti tulehduksellinen sairaus, aktiivisessa tilassa oleva syöpä, iholla on kystinen akne tai jokin akuutti tulehdus, kuten ruusu- tai sienitulehdus, jos iholle on laitettu botoxia (hoidon voi tehdä vasta, kun botoxin vaikutus on lakannut), jos iholle on laitettu täyteaineita nämä kohdat kierretään, valtimonpullistuma tai valtimokovettumatauti.
Sairauksissa on aina tärkeää tarkistaa omalta lääkäriltä voiko hoitoa tehdä, jos olet vähänkään epävarma hoidon soveltuvuudesta sinulle.
Hinnat - kehon Gua sha
- 30 min 35 € | 3 x 96 € | 5 x 150 €
- 45 min 47 € | 3 x 135 € | 5 x 215 €

Hinnat - Yin Your Skin
Suosittelen hoitosarjaa, jos haluat näkyviä ja pysyvämpiä hoitotuloksia. Sarjahoidossa on suositeltavaa että hoitojen väli on maksimissaan 1-1,5 viikkoa. Hoidon tuloksia voi ylläpitää ja tehostaa lyhyemmillä kotihoidoila, erityisesti jos hoitoväli hoitolassa on pitkä. (Kotihoitoja varten tarvitset oman Gua sha-kamman).
- 100 min 129 € | 3 x 330 € (à 110 €) | 5 x 525 € (à 105 €)
- 60 min 75 € (Soveltuu yksittäiseksi rentoutushetkeksi. Lyhennetty versio pitkästä hoidosta. Hoito sisältää ihon alkupuhdistuksen, kosteutuksen ja kasvoöljyn).
- 45 min 40 € Gua sha-kamman käytön opastus keholle tai kasvoille (Voit ottaa mukaan oman Gua sha-kampasi tai lainata kampoja minulta opastuksen aikana).
Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 24%.
