Pappi, lukkari, talonpoika, KUPPARI…

Mitä nuo ympyräjäljet ovat? 2016 Rio De Janeiron olympialaisissa yhdysvaltalainen uimari Michael Phelps kohahdutti jälleen: 6 mitalia (3 henkilökohtaista ja 3 viestiuinneista). Kaikkien aikojen menestynein olympiaurheilija (yhteensä 28 mitalia olympialaisista) sai median huomion myös ”kohumenetelmällä” eli pyöreillä jäljillä ympäri kehoaan: uintien välillä palautumista ja aineenvaihduntaa tehostettiin kuivakuppauksella. Kuppauksella on saatettu myös ennaltaehkäistä vammoja usean kisasuorituksen välissä ja menetelmänä se ei väsytä/ häiritse hermostoa, kuten esimerkiksi toistuva, jatkuva manuaalinen käsittely.

Suomessa kuppauksen eri muodot ovat hieman harvinaisempia urheilijoiden keskuudessa. Ehkäpä koska tarkempi tutkimusdata kuppauksen vaikutuksista urheilussa vaatisi useita vertailuryhmiä ja useamman vuoden tarkastelujakson. Tiettyyn pisteeseen asti voidaan kerätä tutkimusdataa, mutta kuten kaikissa hoidoissa, on huomioitava, että jokaisen hoidettavan yksilöllistä tuntemusta on mahdotonta verrata muiden tuntemuksiin. Yleisurheilijoista MM-mitalistimme, pituushyppääjä Tommi Evilä on kertonut hyödyntäneensä kuivakuppausta matkustamisen jälkeen aktivoidakseen imusuonistoa (ylimääräinen neste pois kehosta) ja nopeuttaakseen palautumista. Evilä hyödynsi urheilu-urallaan kuivakuppausta myös selän rentouttamiseen.

Aiemmin tänä vuonna minun oli katsottava Madventuresin Rikun ja Tunnan Suomi-seikkailuja ja erityisesti jakso, jossa käytiin Turun Forum Saunassa iilimatohoidossa ja perinteisessä verikuppauksessa. Forum sauna on perustettu jo 1926 ja sattumalta sijaitsee nykyisin 500 metrin päässä omasta kodistani. Kun olen kerännyt vielä hieman rohkeutta, varmasti menen kokeilemaan myös perinteistä verikuppausta, ja kirjoitan kokemuksestani. Todella monet ovat ylistäneet perinteistä verikuppausta ja sen tuomaa hyvää oloa. Haaveenani on tulevaisuudessa itsekin tehdä perinteisintä verikuppausta.

Perinnehoidot ovat mielestäni todella kiehtovia ja ennen kaikkea tarjoavat rauhoittumista hektiseen elämään. Aina ei tarvitse eikä pidä kiirehtiä. Toisaalta hoidot voivat tuoda nopeasti apua, kuten yllä olevissa urheilija-esimerkeissä.

Kuppauksen historiasta

Kuppaus on maailman vanhimpia tutkittuja hoitomuotoja. Vanhimmat tunnetut merkinnät kuppauksesta ovat vuodelta 3300 ennen ajanlaskumme alkua muinaisen Mesopotamian alueelta. Kiinassa vanhimmat tunnetut kirjoitukset kuppauksesta ovat Ching-dynastian ajoilta yli kahden vuosituhannen takaa. Kuppausta aloitettiin käyttämään muun muassa hermo- ja lihaskipujen vähentämiseen, flunssan karkoittamiseen ja keuhkotuberkuloosin (pitkittyneen yskän) hoitamiseen. Kiinalainen alkemisti Ge Hong käytti kuppaussarvia märkivien rakkojen ja haavojen hoidossa.

Kiinasta kuppaus kulkeutui Eurooppaan 1200-1300-luvuilla. Suomessa kuppaus on tunnettu 1400-luvulta lähtien ja ensimmäiset kirjatiedot löytyvät 1500-luvun puolivälistä. Tällöin Mikael Agricola kehoitti rukouskirjansa kalenterissa talonpoikia kuppauttamaan itsensä ennen toukotöitä. Nykyisin perinteistä verikuppausta tekevät pääosin koulutetut kupparit ja hierojat.

Lasikupit lämmitetään tulella ennen iholle laittamista    että saadaan kudosta nostava alipaine kuppeihin. Lasikupit sopivat sekä kuiva- että märkäkuppaukseen.

Kuppaus kiinalaisittain

Kiinalaisessa lääketieteessä kuppausta ja akupunktiota käytetään usein toisiaan täydentävinä hoitoina. Akupunktion tavoin myös kuppauksessa pyritään säätelemään elimistön omien rauhoittavien ja kipua lievittävien hormonien (endorfiinien) eritystä. Kuppausta on kahta laatua, kuiva- ja mikro/ märkäkuppausta eli veretöntä ja verellistä kuppausta. Yleisin hoitotapa on jättää kupit paikalleen hoidettavalle alueelle 5-20 minuutiksi, riippuen hoidettavasta ongelmasta ja kehoon muodostuvista jäljistä.

Hoitoajassa huomioidaan myös potilaan yleiskunto. Lapsille, vanhuksille ja heikon yleiskunnon omaaville lyhyempi hoitoaika kuin nuorille, aikuisille tai vahvan yleiskunnon omaaville. Akuutit vaivat tarvitsevat yleensä pidemmän ja tiheämmin suoritetun hoidon kuin pitkittyneet, krooniset vaivat.

Voimakasta imua kupissa käytettäessä metodi on dispersoiva (heikentävä/ poistava vaikutus) ja hyvin kevyellä imulla kuppausta voidaan käyttää myös tonifioivana (vahvistavana) metodina.

Yleinen suositus on, että mahdolliset kuppausjäljet olisivat hävinneet pois ennen seuraavaa hoitokertaa.

HUOM! Kuppaukseen pätevät melko samat hoitorajoitukset kuin hierontaan: esimerkiksi rikkinäistä tai haavaista, tulehtunutta ihoa ei käsitellä tai jos olet helposti verta vuotava (hemofilia, leukemia) kuppausta ei tehdä. Huomioithan, että jos sinulla on runsaasti karvoitusta esimerkiksi jaloissa, selässä ja käsivarsissa, suosittelen ajamaan karvat pois muutama päivä ennen kuiva- ja liukukuppausta. Kupit eivät välttämättä tartu karvaiseen ihoon kiinni ja liu’uttaminen on mahdotonta.

Erilaisia kuppauskuppeja.

Kuivakuppaus

Kuivakuppauksessa ihoon ei tehdä haavoja, vaan kipeiden kohtien päälle asetetaan kuppeja, esimerkiksi lasi-, muovi-, kumi- tai silikonikuppeja, joita pääasiassa käytetään nykyisin. Alunperin on käytetty eläinten sarvia ja perinteisesti bambusta tehtyjä kuppeja, joita keitetään yrttiseoksissa. Tarvittaessa kuppien sisälle voidaan laittaa magneettinavat tai akupunktioneuloja lisästimuloimaan kipupisteitä. Kupit kiinnitetään iholle usein painamalla kuppia kasaan, palavan vanun/ tulen tai ilmapumpun avulla, jolloin kupin sisälle muodostuu alipaine. Paine vetää pintaan vanhaa, stagnoitunutta verta ja kuona-aineita, mistä pintaverenkierto pystyy siirtämään ne poistoon elimistöstä luonnollisella tavalla hikoilun ja virtsaamisen kautta. Kuppaus tuo uutta verta ja happea hoidettavalle alueelle sekä rentouttaa ja auttaa lihaksia palautumaan esimerkiksi urheilusuorituksen jälkeen.

Liukukuppaus

Liukukuppauksessa kuppeja liu’utetaan iholla (tarvittaessa niitä jätetään myös paikoilleen). Liukukuppaus vaatii aina iholle öljyn (tai rasvaa) auttaakseen kuppien liukumista. Käytän itse liukukuppauksessa pääasiassa kookos-, auringonkukka- tai valkoöljyä (sopii erityisen herkälle iholle). Liukukuppauksessa sinun on kerrottava tuntemuksistasi hoidon aikana, sillä kuppien imua sekä liikkeen nopeutta säädellään tuntemustesi mukaan.

Liukukuppaus voi olla kivuliasta ja siksi on tärkeää löytää sopiva imu ja nopeus. Yleensä hitaampi kuppien liu’uttaminen on kivuttomampaa. Mitä paksumpi kupin reuna on, sen miellyttävämpi tunne iholla usein on. Kuppien liikuttamiseen on omia tekniikoita, kuppeja ei esimerkiksi vedetä vaan työnnetään ja kuppeja ei paineta kehoa vasten niitä liikutettaessa. Kuppeja ei liikuteta selkärankaa pitkin tai selkärangan yli muuta kuin niskassa olevan akupisteen Du14 ja alaselässä olevan Du4 akupisteen yli kun siirrytään käsittelemään selän toista puolta.

Flash- ja neulakuppaus

Flash-kuppausta käytetään usein epätasaisilla alueilla, missä kuppi ei helposti pysy kiinni, kuten isojen nivelten alueilla. Kuppi asetetaan toistuvasti samalle alueelle ja poistetaan heti. Kuppeina käytetään lasikuppeja, jotka lämmitetään tulella ennen ihokosketuksia.

Neulakuppauksessa akupisteeseen asetetaan ensin neula ja kuppi asetetaan neulan päälle niin, että se jää kupin sisään. Neulat eivät saa olla liian pitkiä etteivät ne kosketa kupin pohjaa ja mahdollisesti mene syvemmälle ihoon. Keuhkojen alueella tätä tekniikkaa ei käytetä ollenkaan: mahdollisen ilmarinnan riskiä ei oteta.

Mikro/ märkäkuppaus

Ihoon tehdään esimerkiksi lansetilla tai akuvasaralla pieniä vuotokohtia, minkä päälle kuppi asetetaan edistämään verenvuotoa.  Kuppien poistamisen jälkeen mahdollinen verenvuoto tyrehdytetään kuivalla pumpulilla.

Vuodatettavan veren määrässä huomioidaan potilaan ikä, yleiskunto ja sairauden luonne (onko kehossa liiallisuus- vai vajavuustila). Kiinalaisessa lääketieteessä verta vuodatetaan vähän per kuppi verrattuna perinteiseen märkäkuppaukseen, jossa kuppeihin saattaa kertyä verta huomattavasti isompi määrä.

Kuppausta käytetään muun muassa

  • Flunssan ja yskän hoidossa
  • Ummetukseen
  • Niska-hartiaseudun ja alaselän kipuhin
  • Akneen
  • Iskias-hermon aiheuttamiin kiputiloihin/ kireyksiin
  • Kuukautiskierron häiriöihin
  • Jne.

Liukukupataan tietyt alueet ja mahdollisesti jätetään kuppeja paikoilleen tiettyihin akupisteisiin. Saatetaan myös käyttää muita hoitometodeja lisänä, kuten akupunktiota tai kiinalaisen lääketieteen moxausta (lämpöhoito).

Kuppauksen vaikutukset ja edut (listattuna yleisimmät, eri lähteissä mainittuja)

  • Lievittää kiputiloja koko kehossa (lihasjännitys)
  • Vilkastuttaa verenkiertoa –> aineenvaihdunta ja hapen määrä kudoksissa kasvavat
  • Rentouttaa. Stressin vähentyminen vaikuttaa positiivisesti myös ruuansulatuselimistön toimintaan.
  • Stimuloi hengitystä (keuhkot) lievittäen esimerkiksi yskän ja flunssan oireita
  • Vähentää tulehdustilaa kudoksissa nopeuttaen parantumisprosessia
  • Detox-pisteiden (kehon puhdistuspisteet) kuppauksella toksiinien poistamista kehosta (esimerkiksi ruokamyrkytyksessä, lääkejäämät, homealtistus…)
  • Apua iho-ongelmiin, kuten aknen hoitoon (avaa ihohuokosia ja vilkastuttaa pintaverisuonten verenkiertoa) ja kosmeettisen selluliitin vähentämiseen (vaatii pitkäjänteistä, päivittäistä kuppausta…)
  • Ryppyjä veks! Kuppaus edistää neste/ lymfa- ja happikiertoa tehokkaasti myös kasvoilla (poistaa turvotusta) ja edistää ihon uusiutumista. Ihosi vanhenee kauniisti luonnollisella tavalla 🙂
  • Hoitaa ruuansulatus/ vatsaongelmia, kuten ripulia, ruokahaluttomuutta, mahakipuja ja -kramppeja (kuukautisiin liittyvät ongelmat)
  • Arpikudoksen hoitoon (Itse käytän arpikudosten alueella BellaBambin erityistä ”arpikuppia”, jossa kuppiin muodostuva alipaine ei ole liian voimakas arpikudoksen alueella/ läheisyydessä, erityisesti jos arpikudos on melko uutta).

Kuppausjäljet kertovat kehosi tilasta

Kuiva- ja liukukuppausjäljet kertovat, mistä ongelma johtuu (onko kyseessä lihaskireys, vanha trauma, lihasspasmi, toksiineista johtuva ongelma, kehoon tunkeutunut ulkoinen taudinaiheuttaja, hermostoperäinen ongelma…), ongelma-alueen tarkan sijainnin ja ongelman vakavuusasteen.  Esimerkiksi jos kudoksessasi on stagnoitunutta verta, kuona-aineita tai toksiineja, iho-alueelle jää jälkiä.

Mahdolliset jäljet ovat vaarattomia ja häviävät useimmiten 3-7 päivässä, mutta jos olet esimerkiksi mustelmaherkkä, saattaa jälkien häviämiseen mennä pidempikin aika. Esimerkiksi pilkulliset jäljet kertovat kuumuudesta ja toksiineista kehossasi. Jätän loput jäljet mysteereiksi. Tule kokeilemaan kuiva- ja liukukuppausta niin saat kuulla lisää jäljistä ja kehosi tilasta 😉

Patogeeniset tekijät (tauteja aiheuttavat tekijät, kuten kuumuus, kylmyys, kosteus) tunnistaa iholta palpaation (kosketuksen) avulla (kuppien poisottamisen jälkeen) ja saadaan arvokasta lisätietoa muiden hoitostrategioiden muodostamiseen (esimerkiksi akupunktio tai kiinalaisen lääketieteen lämpöhoito, moxaus).

Kuppausjäljet näyttävät hurjilta mutta käsittely tuntuu miellyttävän tehokkaalta. Hoidoissa EI rikota ihoa, eikä rikkinäistä tai tulehtunutta ihoa käsitellä.

 

Olen kuivakupannut itseäni nyt pidemmän aikaa viikoittain, erityisesti jos päänsärky on ilmoitellut itsestään: niska-hartiaseudun kupeilla päänsäryn tunne on lähtenyt pois noin 10 minuutissa ja en ole tarvinnut särkylääkettä. Sopii mulle! Lisäksi tällä hetkellä käytän kuivakuppausta osahoitona käsivarsieni lihasten ja lihaskalvojen avaamiseen muiden hoitojen rinnalla (hieronta, paineaaltohoito, moxaus ja osteopaatin käsittelyt).

Lähteet: Suomen Kupparit ry. ja Kiinalaisen lääketieteen Akatemian opetusluento

Kirjallisuus:

O. Hänninen, R. Piilo, S. Piippo, P. Tuohimaa ja P. Vertanen: Perinnehoitojen verhottu tieto

Mary Conrad: The basics of dry cupping

Amanda Fleck: Dry Cupping Healing