Gua sha 刮痧

Gua sha-kampoja eri materiaaleista. Käytän itse pääasiassa jadekivestä, ruusukvartsista ja meripihkasta valmistettuja kampoja. Kalan muotoinen kampa on tällä hetkellä suosikkini.

Gua sha-hoitoja olen tehnyt viimeisten reilun kahden kuukauden aikana paljon. Viikoittain käy uusia ja nykyisiä asiakkaitani kokeilemassa tätä kaapimista erilaisilla hoitokammoilla/ lastoilla (itse käytän sanaa kampa). Tällä hetkellä trendinä voisi sanoa olevan kosmeettinen kasvoguashaus, josta voi saada apua esimerkiksi akneen, kasvojen alueen lihasten rentouttamiseen, kasvojen turvotuksen vähentämiseen ja ihon pintaverenkierron aktivoimiseen ja parantamiseen. Kosmeettinen kasvoguashaus ja perinteinen koko kehon Gua sha ovat kuitenkin kaksi erilaista hoitoa.

Aknen lisäksi omat asiakkaani ovat kertomansa ja kokemansa mukaan saaneet Gua shasta apua myös migreeniin, ylipäänsä päänsärkyihin, lihaskipuihin, purentalihasten kireyksiin, levottomiin jalkoihin ja koko takaketjun kireyksiin (alaraajojen kireyksiin/ aineenvaihdunnan häiriöihin). Osa on kokenut Gua shan miellyttävänä erityisesti pitkäaikaisissa lihaskireyksissä: käsittelyn jälkeisenä päivänä lihaksissa ei ole ollut jälkisärkyä.

Oma ensimmäinen Gua sha-kokemukseni 2017 oli erittäin kivulias ja kiinalaisen lääketieteen opinnot aloitettuani kuulin, että näin ei olisi saanut olla. Käsiteltävä alue saattaa olla kipeä/ arka aluksi mutta tarkoitus ei ole satuttaa hoidon aikana vaan poistaa kipua jo hoidon aikana ja löytää sinulle parhaimmalta tuntuva käsittelyvoimakkuus.

Voi viedä hetken tottua ajatukseen että ihon kaapiminen hoitokammalla voi edistää terveyttä ja hyvinvointiasi mutta Gua shalla on pitkä historia Itä-Aasiassa. Aloitan siis lyhyesti Gua shan historiasta ja tämän jälkeen voit lukea muun muassa hoidon vaikutuksista kehoomme.

Isompia Gua sha-kampoja (kivisiä) voidaan lämmittää vesihauteessa kädenlämpöisiksi, noin 40-45 asteisiksi ja käsitellä esimerkiksi etu- ja takareisiä (isompia lihasalueita).

Historiaa lyhyesti

Gua shaa on joidenkin teorioiden mukaan käytetty alunperin koleran hoidossa (=bakteeriperäinen ohutsuoleen keskittyvä sairaus, joka aiheuttaa rajua ripulia). Koleraan liittyy voimakas nestehukasta johtuva kehon sinertyminen ja raajojen kylmyys. Raajoja ja kehoa on koleratapauksissa lämmitetty hankaamalla. Myös antiikin Kreikassa hankausta lihaksiin käsillä, ilman öljyä tai öljyllä, käytettiin lievittämään kiputiloja.

Todennäköisesti Gua sha on kehittynyt hieronnasta. Kiinalaiset lääkärit alkoivat käyttää Gua shaa ja kirjoittaa siitä vasta Míng-dynastian aikana (1368-1644). Gua sha-kammat olivat alunperin kivestä ja luusta.

Gua shaa ei mainita vanhoissa kiinalaisissa klassikkoteksteissä, (kuten taas akupunktio mainitaan), mutta se on pitkään ollut kansanperinteen tuntema hoitomuoto, jota edelleen käytetään esimerkiksi flunssan ja lihaskipujen hoidossa. Tarkat tiedot Gua shan alkuajoista ehkä puuttuvatkin juuri siksi, että sitä tekivät aluksi ns. tavalliset kansalaiset lääkäreiden sijasta ja he eivät kirjoittaneet kirjoja. Suomessa Gua shaa lähimpänä ovat fascia/ lihaskalvokäsittelyt.

Mitä on Gua sha?

Gua tarkoittaa raappaamista ja kaapimista. Sha tarkoittaa näppyläistä sairautta (tai koleraa). Hoidoissa shalla tarkoitetaan ihossa näkyviä jälkiä, jotka kertovat, mikä ongelma kehossa on. Jos jälkiä ei tule, tämä ei tarkoita sitä, että hoito ei ole tehokas: aina ei vain tule jälkiä. Lähes koko keho voidaan guashata päästä varpaisiin ja erityisesti teräväkulmaisemmilla kammoilla voidaan stimuloida myös kehon akupisteitä (kuten myös akupunktioneuloituksissa tai kuppauksessa). Yleisesti voidaan sanoa Gua shan tarkoituksena olevan edistää paikallisten kipualueiden verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä kiinalaisessa lääketieteessä tunnetun Qin (elämänvoiman) virtausta kehossamme.

Qitä voisi verrata hermoimpulsseihin kehon solujen välillä tai ruokaan energeettisenä/ parantavana tekijänä esimerkiksi sairastuessamme. Eri ruoka-aineet vaikuttavat eri tavalla kehoomme (lue lisää ruoka-aineista ja puolustavasta Qi:stä esimerkiksi aiemmasta blogipostauksestani flunssaan ja kurkkukipuun liittyen). Jos Veri ja Qi eivät kierrä kehossamme, kehoomme kertyy ikäänkuin joki tai virtauksia, joissa vesi seisookin ja ei vaihdu: altistumme stagnaatioille helpommin ja tämä taas johtaa sairastumiseen ja kiputiloihin. Usein esimerkiksi syksyisin Kylmyys ja Tuuli ovat patogeeneja, jotka häiritsevät puolustusjärjestelmämme Qitä ja altistumme herkemmin flunssalle.

Gua sha-kammat

Työvälineinä käytetään erimuotoisia kampoja, jotka ovat usein eri kivimateriaaleja, kuten bian-kiveä, jadea tai ametistia. Kivien materiaaleilla on erityinen merkitys kiinalaisessa lääketieteessä ja kiviterapiahoidoissa. Esimerkiksi ametisti on arvostettu korukivi, jota käytetään myös karkoittamaan päänsärkyjä, migreeniä, unettomuutta, painajaisunia ja riippuvuuksia. Ruusukvartsi taas on rakkauden kivi, joka parantaa haavoittunutta sydäntä sekä tunnetasolla että fyysisesti. Ja tiesittekö, että muinaisuskomusten mukaan ruusukvartsi myös vähentää ryppyjä. Että jos mietitte miten minäkin olen näin siloposkinen 😉 Jokaisella kivellä on siis oma tarinansa ja tarkoituksensa, näistä ehkä myöhemmin lisää.

Kivimateriaalien lisäksi käytän itse tällä hetkellä paljon myös meripihkasta valmistettuja kampoja. Kevyt ja kestävä materiaali. Hoidettava alue/ keho, kampojen muoto ja koko sekä reunojen paksuus (ja joskus materiaali) vaikuttavat kaikki siihen minkä kamman valitsen. Karkeasti voisi sanoa, että mitä isompi lihasalue (esimerkiksi reidet) käsiteltävänä, sitä isompi kampa käytössä. Itse olen pienikätinen, joten usein pienemmät kammat tuntuvat hieman luontevammilta käyttää ja saan niistä paremman otteen.

Gua sha-kammat pestään saippuavedellä jokaisen käyttökerran jälkeen ja desinfioidaan.

Gua sha-hoidot

Hoidon aikana ihon pinta ei mene rikki ja tulehtunutta tai rikkinäistä ihoa ei käsitellä. Kainaloihin ja nivusiin Gua shaa ei tehdä (imusolmukkeita alueilla). Myöskään kaulan aluetta ei käsitellä. Pienistä hiussuonista tulee verta kudokseen mutta tarkoituksena ei ole aiheuttaa mustelmia. Mustelmissa verisuonet rikkoutuvat ja parantumisaika on pidempi. Gua shan käsittelyjäljet saattavat näyttää rajuilta ja aiheuttaa väärinymmärryksiä. Jäljet ovat kuitenkin vaarattomia ja häviävät usein jo muutamassa päivässä ja niiden hävittyä käsittely voidaan toistaa. Lapsille ja iäkkäimmille Gua sha-käsittely tehdään aina kevyesti.

Kudoksia käsitellään liu’uttamalla öljytyllä (tai rasvatulla) iholla kampaa nopein ja hitain vedoin pääasiassa meridiaanikanavien suuntaisesti. Isoilla lihasalueilla (esimerkiksi reidet) hitaampi kivien liikuttaminen on usein miellyttävämpää jos kireyttä on paljon. Hoidon aikana on tärkeää, että kerrot hoitajalle omista tuntemuksistasi (onko kipua: missä kohtaa eniten/ vähiten, tunnetko lämpöä käsiteltävällä alueella yms.)

Gua shaa on perinteisesti käytetty vaivoihin, jotka ovat jääneet kiinalaisen lääketieteen termein Shaoyang-tasolle, eli tasolle sisäisen ja ulkoisen välillä. Sairaus ei ole enää pinnalla, joten ihminen ei koe vilunväreitä. Vaiva ei kuitenkaan ole mennyt syvälle kehoomme. Usein näissä tapauksissa vaivat ovat vaeltelevia ja niiden laatu vaihtelee päivittäin. Myös esimerkiksi ilmanala vaikuttaa tuntemuksiin helposti (Kuumuus, Kylmyys, Tuuli…). Gua shaan voidaan yhdistää samanaikaisesti myös akupunktiohoito.

Lihaskalvojen sijaan kiinalaisessa lääketieteessä puhutaan coulista, jolla tarkoitetaan kudosta ihon ja lihasten välissä sekä ihohuokosia. Sekä Gua sha että kuppaus vaikuttavat voimakkaasti tähän kudokseen ja avaavat yleisesti koko meridiaanikanavia/ kehoa. Yleensä käsitellään kipualuetta isompi alue: esimerkiksi polvikivuissa käsittelisin ainakin koko etureiden ja mahdollisesti myös pakarat ja alaselän. Vika harvoin on yksistään kivuliaimmalla alueella. Jännealueiden (lihasten kiinnityskohdat) hoito on erityisesti kroonisissa, pitkittyneissä kiputiloissa tärkeää.

En suosittele urheilijoille voimakasta Gua shausta kovan treenijakson aikana tai juuri ennen kisoja. Kudoksille on annettava myös aikaa toipua hoidosta. Kevyttä Gua shausta voidaan tehdä päivittäin, myös juuri ennen kisoja vilkastuttamaan aineenvaihduntaa.

Gua shaa käytetään

  • Poistamaan kuumuutta tai kylmyyttä kudoksista ja verestä (voidaan stimuloida myös tiettyjä akupisteitä halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi)

Kuumuutta tulee kosteuden kertyessä kehoon tai ulkoisista tekijöistä. Gua sha avaa pintaa ja poistaa näin ulkoista kuumuutta. Kylmyys supistaa kudoksia ja hidastaa verenkiertoa. Tämä ilmenee kehossamme lihasten kramppeina, kipuna ja supistumisena. Gua sha lämmittää, avaa supistuneet kudokset, palauttaa verenkiertoa ja poistaa kipua. Verenkierron häiriöissä hoito on usein toistuvaa ja kevyttä.

  • Poistamaan pinnallisempia veren salpaumia ja avaamaan meridiaanikanavia. Myös suonikohjuisia alueita voidaan käsitellä kevyesti.
  • Selluliitin poistamiseen (itse luotan selluliittiasioissa enemmän liikuntaan: tekee superhyvää myös mielelle 🙂 )
  • Nesteaineenvaihdunnan häiriöihin, esimerkiksi jalkojen turvotuksiin. Kevyt Gua sha vaikuttaa erityisesti lymfakudokseen (=imusuoniston imunestevirtaukseen). Kevyessä Gua shauksessa ei saa jäädä pidempiaikaisia käsittelyjälkiä.
  • Hartioiden, niskan, lonkkien ja jalkojen liikkuvuuden hoitamiseen/ lisäämiseen. Gua shalla on helpompi käsitellä tiettyjä alueita kuin kuppauksella (esimerkiksi yläraajoja, alueet nivelten lähellä).
  • Tunne-elämän ongelmiin/ henkiseen taakkaan: tunnepuolen ongelmat usein heijastuvat kehossamme pinnallisina lihasjännityksinä

Gua sha jäljet kertovat…

onko kyseessä pinnallinen, lyhytaikainen pikkuvaiva vai sisäisempi, pitkäaikainen vaiva. Esimerkiksi tummanpunaisissa jäljissä saattaa olla kuumuutta ja veren salpautumista kehossa. Oma värikarttani on usein kertonut veren vähyydestä kehossani.

Lähteet: Kiinalaisen lääketieteen Akatemian opetusluento

Kirjallisuus:

C. Witham: Gua sha

A. Nielsen: Gua sha: A Traditional Technique for Modern Practice